Unnamanna

Saamelaiskylästä kaamoksen keskeltä ja yöttömästä yöstä

Olen kotoisin Lapista, juureni sieltä ovat vahvuuteni. Lappi on sydämeni, runko sen ympärillä on Suomi. Arvostan luontoa, vapautta liikkua ja puhua. Puhun paljon eläimille. Laulan myös, eläimille. Olen se mitä olen, hyppään lätäkköön kun haluan. Sanon miltä tuntuu. Ja jos en sano niin kysyt. Minua on helppo lukea.

Tunnuslauseeni on poissa silmistä mutta ei mielestä. Tiedät, olet mielessä. Mieli on tunnetila jonka ydin on välittäminen. Välittäminen on hyvän jakamista päivittäin. Hymy on siihen väylä.

Nautin teehetkestä ja lähellä olosta. Tunteesta iholla. Minulle on välttämätönä saada hengittää normaalia puhdasta ilmaa. Ulkona ja sisällä. Se on elinehto inspiraatiolle, luovuudelle ja uskallukselle.

Olen muuttanut usein. Lapista lähdin hautajaisiin. Sillä tiellä olen. Kotini ovat olleet Suomessa ja muualla. Pidän muutoksesta ja haastavista asioista. Toimin loogisesti silloin kun en toimi muuten. Jos toimin muuten toimin intuitiotani kuunnellen.

Luotan intuitiooni. Se on tärkein voimavarani. Se määrittää toimintani sponttaanisuuden. Sen sisällä on pitkäjänteisyyden ydin ja elämisen lanka. Sen avulla olen selvinnyt ja kärsivällisyyden.

Mielessäni on usein ensimmäinen työpaikka, sairaala. Siellä sain kosketuksen elämän päättymiseen. Inhimillisyyden haaste iski suoraan. Näin kuinka moni jäi yksi avaamaan loputtomuuden ovea. Näkömuistissani palaa kynttilä. Mietin miten paljon helpompaa on kertoa miltä tuntuu kuin vaieta. Työn täytyy olla mielekästä, ainakin hetkittäin. Sitten voi tehdä muuta mielekästä. Ainakin mielessään.

Olen tätä mieltä paras tapa tutustua uuteen maahan ja kulttuuriin, siihen miten maassa voidaan, miten ihmisiä kohdataan, mikä on taloustilanne, mikä on vanhusten tilanne – on vierailla tavallisessa sairaalassa. Tehdä kierros siellä, minne suurin osa kansalaisista ennemmin tai myöhemmin päätyy. Tilanteessa tai toisessa.

Opiskelu on jatkuvaa ja välttämätöntä minulle. Terveydehoito- ja kaupallinen koulutus antoivat hyvän perustan monipuoliseen ja muotoiseen työhön ja tehtävään. Oppiminen ei lopu koskaan, sen ei pitäisi loppua tiettyyn vaiheeseen tai ikään. Oppimisen kautta jaksaa paremmin, ymmärtää syvemmin, osaa etsiä tietoa, kyseenalaistaa ja haastaa. On hyvä tietää miksi lukea ja mitä lukea. Vähän samalla tavalla kuin se miksi syödä ja mitä syödä.

Ensimmäisen työpaikan kokemusten kautta ja  koskettamana ensimmäinen lopputyöni on aina osa elämäni karttaa.

Lopputyöni vuosi 1981 Kuolevan potilaan hoito

Opiskelin Helsingin kaupungin sairaanhoito-oppilaitoksessa 1981. Lopputyöni tein aiheesta Kuolevan potilaan kohtaaminen ja eutanasiakeskustelu. Kuolema on osa elämää. Keskustelun ja kohtaamisen vaikeus kertoo siitä, kuinka syvästä ja inhimillisestä asiasta on kysymys.

Kirjoitin silloin: Kuolemaan johtavasta taudista kärsivän potilaan viimeiset päivät – kuukaudet ja vuodet ovat kasvavan fyysisen ja emotionaalisen rasituksen aikaa. Niinpä kuolevan potilaan vointia ja elämisen laatua tulee pyrkiä parantamaan ja kuoleman odotuksen aiheuttamaa tuskaa ja pelkoa lieventämään. Hoitolinjoja valittaessa on pidettävä kunniassa henkilön oikeutta arvokkaaseen elämään ja kuolemaan.

Kuolevan potilaan hoitamisessa tarkistetaan henkilökunnan omaa elämisen taitoa. Hoitajat peittävät helposti kuoleman tuoman ahdistuksen välinpitämättömyyteen ja turtumiseen. Potilasta tulisi hoitaa yksilöllisesti ja hänen toiveitaan pyrkiä noudattamaan.

On punnittava vastakkain potilaan elämän pidentäminen ja mahdollinen potilaan kärsimysten pidentäminen. Elämä voi olla myöskin pelkästään elossa oloa, vailla inhimilliselle elämälle tyypillisiä kontakteja ympäristöön ja läheisiin.

Mielekkyyskäsitteen käyttöönotto sisältää suuren ja vaikean vastuun, koska se edellyttää inhimillisen tiedon rajoilla olevia kannanottoja tulevasta ennusteesta. Kirjoitin silloin myös tämän: Parantumattomasti sairaiden ja minimielämää elävien potilaiden määrä kasvaa. Yhteiskunta on joutunut tilanteeseen, jossa sen tulee lainsäädännöllisin keinoin tehdä ratkaisuja eutanasiakysymyksessä. Hoitohenkilökunnan tulisi voida paineista vapaana valita potilaalleen hänen haluamansa hoito tai saattohoito.

Henkilökunnan ja potilaan omaisten toiminta tulisi sovittaa läheisesti yhteen. Yksinäiset kuolevat potilaat, ihmiset, joiden luona ei kukaan koskaan käy, tulisi hoitaa samalla arvokkuudella kuin perheelliset.

Hoitohenkilökunnan tulisi voida paineista vapaana valita kullekin potilaalle sopiva ja heidän toivomansa hoitomuoto. Kuolemasta pitää puhua. Syyt avoimen keskustelun vaikeuteen ovat hyvin inhimilliset. Peruspulma ei johdu ensisijaisesti tietojen tai älykkyyden puutteesta. Syy on tunnetasolla, siinä enemmän tai vähemmän tietoisessa ahdistuksessa, jonka oman kuoleman selvittämättömyys ja hyväksymisen vaikeus meissä aiheuttaa.